lauantai 30. tammikuuta 2016

Unohtuneet joulukortit

Minulla näkyy jääneen kokonaan esittelemättä lähettämäni joulukortit!
Korjataan äkkiä tämä vääryys :D

 Näissä korteissa käytin Mariannen kaupunki-stanssia, ympyrästanssia sekä vanhaa leimasinta, jossa pukki ja pororeki. Valkoiset pisarat tehty geelikynällä, koska en ehtinyt löytää sopivaa valkoista helmiainetta ajoissa... se siis etsinnässä edelleen!

 Muuten joulukorteissani seikkailivatkin paljolti valmiit kuvat ja skräppitarrat, joita onkin kertynyt kaappeihin melkoisesti.

 Tykkään käyttää myös kesäisempiä leimoja joulukorteissa, muuttamalla värimaailmaa saa aikaan juuri sen tunnelman - mitä hakee. Nämäkin Priman kesäiset neidit, muuttuivat sinisen myötä paljon viileämmiksi. Pikkuruusuilla ja kukilla peitin leimakuvan päässä olevan linnunpesän :)

 Ihana October Afternoonin lumiukko!

 Porokortteihin käytin poron lisäksi, koivu- ja kuusistansseja. 

Noin kolmasosan joulukorttitarpeistani pelastin Studio Lightin talvisilla korttikuvaseteillä. Tein kiireessä ja inspiraation puutteessa kortit ihan mallien* mukaisesti, mutta näissähän olisi voinut soveltaa materiaaleja ihan haluamallaan tavalla. Onneksi eräässä lehtiössä oli paljon ylimääräisiä valmiiksi stanssattuja kuvia, joista pääsen ensi joulun kortteja rakentamaan.

* Studio Lightin paperipakkauksissa oli valmiit ohjeet jokaiseen korttiin.

Jouluna lähetin / annoin 42 korttia.
... ja joka joulu se kiire yllättää!

1 kommentti:

  1. Olipas kivoja! Munkin pitäis paremmin opetella käyttämään noita valmiita papereita, pelkkiä kuviopapereita yms. jotta sais pikkusen nopeemmin. Varsinkin joulukorteissa se vois olla valttia... ;)

    VastaaPoista