sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Tampereen ostoksia

Onpas viime kirjoituksesta kulunut aikaa... Kannettavani hajosi tässä välissä ja kesti hetkinen ennen kuin ehdin hankkia uuden pelin! Nyt on uusi, tehokas Lenovo käytössä - ja lupaan päivitellä blogia taas tiuhemmin! 

Tampereella poikkesimme mieheni kanssa helmikuun lopussa, yhteisellä lomaviikolla. 

Matkan aluksi kävimme Nannan Paperissa ja Helmessä, Ikaalisissa. Nannalla oli kivat tilat autokaupan yläkerrassa! Mukaan tarttui planner-tarroja, kukkia, leveää #LIKE #LOVE-washia - joka oli tuotu Amerikan CHA-messuilta. Priman väritettävissä sivuissa oli niin ihanat kuvat, että ostin - vaikken vielä tiedä mitä näistä teen... todennäköisesti ihan ihan oman kirjasensa, jos saan kannet laminoitua ja rei'itettyä uudelleen.




Ennen Tamperetta käytiin myös Parkanossa kirppiksellä! 

Löysin ihanan peuran - olen etsinyt tälläistä "jouluasetelmaa" varten jo pitkän aikaa. Suunnitelmissa siis tehdä lasikupuun / lasikulhoon tekolumesta ja kuusista yms. asetelma, jonka keskelle peura tulee. 

Samalta kirpparilta löysin Brooke Loganista kuvia hänen Suomen vierailultaan 90-luvulta. Nämä oli pakko ostaa! Olen seurannut Kaunareita lapsesta asti.

Ankronikan keräilytarrojakaan en voinut jättää ostamatta! Ihanan ysäreitä!

Tampereen Radiokirppikseltä en löytänyt itselleni mitään, äidille ostin tuliaisiksi britti-sarjan. Kovasti piti ostoksesta!

Ideaparkissa oli jonkunlainen Outlet - joka myi edullisesti Ratiaa ja erilaisia merkkivaatteita. Ostin äidille käsipyyhkeen, itselle meikkipussin sekä heijastimia tuunattavaksi. Housut menevät lahjaksi kaverin tytölle.

Tigereissä käytiin kaikissa kolmessa (Ideaparkissa, Koskikeskuksessa ja Aseman vieressä) - ostan aina kortteja varten noita tukevia laatikoita. Nättejä lahjapusseja, tarroja ja washeja.
Kapeissa washeissa on tosi hyvä liimapinta!

Koskikeskuksesta kortteja ja vihkoja! (Kirja Kärkkäinen?)

Aikuisten Ystävänkirja ihanilla Anna-Mari Westin kuvilla tarttui mukaan kirjakaupasta!

Koskikeskuksen Iittala-Outletista ostin 5e (10e oli vielä -50%) ihanan Iittalan seinäkoristeen. Näissä on ihan minun värimaailmani! Olisi pitänyt ostaa näitä useampi - sillä huomasin tänään samoja seinäkoristeita Prismassa myynnissä 42,90e/kpl! 

Seinäjoen Käsityömessuilta voitin syksyllä 50e lahjakortin Sinelliin. Käytin lahjakortin näihin! Magneettiarkkeja stanssien säilytykseen, papereita, parit kynät, servettilakkaa ja korttipohjia. Stansseissa oli aika huonot valikoimat - niitä olin ensin ajatellut ostavani.


 Ideaparkin kirjakaupasta (Kirjapörssi) ostin Keräilykirjan 16,90e. Tässä on monipuolisesti kaikenlaisesta keräilystä tietoa ja hyviä kuvia! Kirja odottaa vielä tarkempaa lueskelua...

Ideaparkin jostain nuorten vaatekaupasta löysin 4,90e viininpunaisen pikkulaukun! Ihana väri ja juuri passeli laukku menoihini!


Vaatteita en löytänyt koko reissulta, mutta muuten meillä oli oikein kiva ja rentouttava 2päivää. 

Olen menossa Tampereelle taas ensi viikolla Super-messuille! Hauska nähdä onko Tigeriin tullut kivoja kevät-uutuuksia! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti