tiistai 27. syyskuuta 2016

Ompeluksia

Olen palauttelemassa pian ystävältäni vuoden minulla lainalla ollutta ompelukonetta (hän ei ole sitä itse tarvinnut tässä välissä, olen kyllä varmistellut). Samalla olen ommellut viimeisiä kankaita pipoiksi ja leggareiksi sekä myynyt kankaita facebookin kirppisten kautta pois.

 Turusta, Jätti-Rätistä ostettu liukaspintainen kukkakangas päätyi legginsseihin. Näihin leggareihin panostin tavallista enemmän - mittailin tavallista tarkempaan ja koska leggarit nousevat suht ylös, kavensin kaavaa myös takapuolelta mitä ylemmäs vyötärö nousi. Istuvat todella nätisti ja kangas on hurjan kiva! En muista tarkkaa metrihintaa, mutta noin 8-10e:ssa se pyöri.

Eräänä aamuna tikkailin käsin tuubihuivin niin ikään Jätti-Rätistä ostetusta neuloksesta. Tykkään ettei kaulaan tuule yhtään ja saan huivin myös leuan eteen kovilla pakkasilla, joten tein tästä aika napakan. Tämän kankaan metrihinta taisi olla jotain 2-3e. Käytin huiviin 70cm korkean palan ja kavensin noin 40cm täydestä leveydestä.

 Olen kirpparilta ostanut ihanan Lumikki-paidan 2-3e:lla joskus 2 kesää sitten. Paita on jäänyt kaappiin pitämättä, koska siinä oli erittäin kireä kaula-aukko, juuri ja juuri sain pääni läpi ja kaulaa kuristi. Nyt sain viimein idean leikata kylmästi kaula-aukkoa suuremmaksi ja koittaa saada ommeltua aukko siististi kasaan. Onnistuihan se, valkoinen lankani oli juuri loppunut, joten ompelin mustalla. Ei siitäkään paha tullut, mutta valkoinen olisi herättänyt vähemmän huomiota. Nyt paitaa tulee varmasti käytettyä paljon enemmän - enää ei kurista eikä purista :)

Ja Paperinauhan alesta nappaamani trikoot ompelin pipoiksi. Osassa on vuori ja osan jätin 1-osaisiksi "kesäpipoiksi".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti