tiistai 9. elokuuta 2016

Eläimellistä menoa

Noin kuukausi sitten vietettiin miehen kanssa kesälomaa yhdessä ja päätettiin yhteen viikkoon mahduttaa kaksi "eläintarhaa". Ensin suunnattiin Ylistaron Wanhan Markkiin, eläinten vanhainkotiin. Sielä ollaan vierailtu 2 kertaa aiemmin - mutta viime kesänä ei käyty, joten mielenkiinnolla mentiin katsomaan paljonko eläimet ovat vaihtuneet.

Alpakoita ei aiemmilla käynneillä vielä ollut - uusia ihanuuksia! 
Nämä olivat tämän reissuni suosikkeja!

 Viimeksi tässä karsinassa asusti erittäin iso sika! Karju-nimeltään. Nimikyltti oli pysynyt samana, mutta - sika oli 3 kertaa pienempi kuin se edelliskesänä nähty. Epäilen tätä emakoksi?

Tämän pienen possulin muistan 2014 reissultamme, kaveri oli kasvanut runsaasti tässä ajassa.

Muita tarhan eläimiä ovat vapaana kulkevat lampaat, "housukanat" (niillä on housut), puput, marsu, kalkkunat, vuohet, hevoset ja ankat.
Lemppari-aasini oli kuollut netin mukaan toukokuussa 2016? :(

Olen suositellut paikkaa aiemminkin ja jatkan suositteluja! Kiva paikka kiertää niin aikuisten kuin lastenkin. Plussaa lisääntyneistä myytävistä tuotteista, puodista saa ostaa niin eväitä, jäätelöä kuin vaatteitakin. (kuva yläkerran kammarista, myytäviä vaatteita)
.........................................................................................................

Seuraavaksi suunnattiinkin Ähtäriin, eläinpuistoon. Samalle alueelle oli noussut myös Flow Park, jos puissa kiipeily kiinnostaa :) Ähtärissäkin ollaan aiemmin vierailtu kerran tai kaksi, muttei muutamaan vuoteen.

Villisika oli hurjan kesy, röhnötti, oli kärsä kiinni aidassa ja kun tälle jutteli, häntä vaan heilui :)  Ihanan koiramainen olemus!

 Kasa pikkuvillisikoja!

Sudet olivat uteliaalla tuulella ja tulivat lähelle nuuskimaan. Kauniita eläimiä ovat!

Mäyrät on mun ikisuosikkeja - jostain lapsuuden saduista lähtien.

Saukot makoilivat toisiinsa kietoutuneina.

Karhu näytti hassulta puunnokassa seistessään.

Isä ja Poika. Jotenkin kävi jo sääliksi tuo vanha karhu, muistaakseni Mörri nimeltään. Mörrillä ikää jo 24,5v ja vierellä Jaki, 4-vuotta.

 Kultapanda ihanuus!

Kivasti näkyi eläimiä tällä kertaa! Käytiin hellepäivänä, mutta vasta iltapäivällä ja monella eläimellä oli ruokinta-aika juuri kun olimme niiden kohdalla. 
......................................................................................................
Suomen tarhoissakin oli paljon nähtävää, mutta kaverini oli poikiensa kanssa ollut käymässä Tallinnan eläintarhassa! Siinä vasta paikka! Edullinen sisäänpääsy (7e aikuinen, lapset ilmaiseksi) ja ne eläimet - suoraan Avarasta Luonnosta! Norsuja, apinoita, leijonia ja erilaisia kissaeläimiä, vyötiäisiä yms.

Erityisesti mieltä kaivelemaan jäävät eläinlistalta: norsut, pesukarhu, jääkarhu, harjasusi, hietakissa, kaikki apinat, sarvikuono ja vyötiäinen. Tuonne on pakko päästä vielä joskus!

Olen aina halunnut nähdä norsuja! Ja apinatkin sulattavat sydämmen. Ei mutta Tallinnan matkaa suunnittelemaan!

2 kommenttia:

  1. Toivottavasti Tallinnan eläintarha on uudistanut tilojaan, sillä vielä muutama vuosi sitten olivat eläimet tosi pienissä häkeissä ja reissusta jäi lapsille vain paha mieli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen aiemmin kuullut samaa Tallinnasta, toivon myös että sielä on puututtu epäkohtiin. Pitäisi päästä itse katsomaan, että voisi tarkistaa tilanteen. Noista ystäväni kuvista näin vain eläimiä - en häkkejä / aitausten kokoa. Eläinten kirjo houkutteli tuola Tallinnassa - valtavasti kaikkea erikoista verrattuna Suomen eläintarhoihin.

      Poista