tiistai 13. lokakuuta 2015

Liebster Award-blogihaaste

Sain Kuovankaava-blogin Jonnalta Liebster Award-haasteen! Kiitän!


Liebster Award on lähtöisin Saksasta ja "liebster" tarkoittaa rakkain. Liebster Award -palkinnon idea on uusien ja tuoreiden blogien löytäminen sekä pienempien blogien näkyvyyden lisääminen. Palkinto annetaan bloggaajalta toiselle.
 


Säännöt:
1. Kiitä sinut nimennyttä bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa.
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
3. Nimeä ja linkkaa 5 - 11 Liebster Award -palkinnon ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 seuraajaa. 
4. Keksi 11 uutta kysymystä bloggaajille.


Jonnan kysymykset:
1) Mitä käsitöitä teet eniten?
Korttiaskartelua, pääasiassa leimaten - nyt ovat myös kankaat koukuttaneet, oman ompelukoneen puuttuminen hillitsee tekemistä  - muttei kangasten "keräilyä" :)

2) Teetkö käsitöitä, jos on vieraita kylässä?
Minun vieraat on usein juuri askartelemaan tulleita ystäviä - joten kyllä. Mutta jos nyt mietin yleisesti, niin harvemmin maltan askartelemattomien tuttavien alkana alkaa askarrella, en osaa keskittyä. Ja haluan kunnioittaa vieraita keskittymällä vain heihin.
 
 3) Mihin aikaan päivästä teet käsitöitä? 
Illat ovat askartelua varten. Usein venyy myöhään yöhön, kun oikein innostuu! 

4) Vaihtuuko käsityöprojektisi vuodenaikojen mukaan? 
 Olisi ihana vastata, että kyllä. Mutta ei. Saatan innostua talvisista jutuista keskellä kesää (esim. joulukortit usein aloitellaan jo kesällä, ettei kiire yllätä - silti se aina yllättää) ja taas keskellä kylmintä talvea saatan askarrella pääsiäiskortteja tai tuunata kesäistä lahjarasiaa. Itse pidän ettei ole sidottu vuodenaikaan tai siihen mitä muut tekevät, elän ihan omassa aikataulussani :)

5) Mistä olet innostunut tällä hetkellä?
Olen kansalaisopiston kurssien fanittaja! Aivan ihania kursseja ja voi sitä jännitystä, jonka uudesta kurssista, oppimisesta ja uudesta ryhmästä saa. Tällä hetkellä teemme porukalla helppoja lasten vaatteita, olen innoissani kaavoituksesta ja ompelusta, koska en ole sitä aiemmin paljoa tehnyt ja nämä perusasiat opittuani voin myöhemmin soveltaa oppimaani, esim. omiin vaatteisiini. Myös lähestyvä joulurumba toisaalta ahdistaa (kun haluaa tehdä liiankin monelle henkilökohtaiset ja nätit joulutervehdykset, eikä aikaa tai inspiraatiota tunnu aina riittävän), mutta sitten taas toisaalta ihana päästä touhaamaan kerran vuodessa kunnolla ja miettimään käsintehtyjä lahjoja yms.

6) Miten lähipiirisi suhtautuu käsityöharrastukseen?
Mieheni on seurannut touhua niin läheltä jo vuosia, että hän tietää jo aika tarkasti, että syksyllä kursseilen ja pitkin vuotta kuljen käsityömessuilla/tapahtumissa yms. Ja monesti esittelen hänelle valmiita tuotoksiani. Kaikki lähipiiristä tukevat ja esim. ostavat / tilaavat minulta erilaisia kortteja ja käsitöitä tai kysyvät neuvoa, jotta voimme yhdessä pohtia esim. erilaisten lahjojen tekoa. Käsityöharrastus taitaa kuitenkin olla harrastuksista niitä kaikista terveellisempiä :)

7) Mitä harrastat käsitöiden lisäksi?
Blogin nimen mukaan keräilyä. Keräilen Disneytä, Muumia, Arabiaa, kauniita vaatteita ja laukkuja omaan käyttöön. Kiertelen tiuhaan kirppiksillä ja helposti kyllästyvänä luonteena, kierrätän usein tavaraa pois lahjoituksina tai erilaisten kirppisten kautta. Myös askartelussa mielenkiinnon kohteet ja innostukset vaihtuvat monta kertaa vuodessa, joten olen varmasti tuttu näky askartelukirppiksillä - niin myyjänä kuin ostajana. Työmatkat pyrin kävelemään / pyöräilemään läpi vuoden ja muutenkin liikun paljon. Käytän myös paljon aikaa erilaisten lahjojen hankintaan jo kk ennen kun niitä edes tarvitaan - ehkä sekin on eräänlainen harrastus. Myös keikoilla pyrin käymään säännöllisin väliajoin, joko kavereitten kanssa tai yksin. 

8) Teetkö käsitöitä vai lähdetkö mieluummin baariin perjantai- /lauantai-iltana?
Hyvä kysymys! Riippuu ihan säästä ja mielialasta. Olen usein töissä lauantait, joten perjantaisin simahdan sänkyyni hyvin aikaisin. Ja lauantaisin jään mieluummin askartelemaan töiden jälkeen, kuin että jaksaisin lähteä valvomaan yöhön, varsinkaan talven kylmyydessä. Mutta kauniit kesäillat, hyvät keikat ja kavereitten näkeminen saavat usein vapaa-viikonloppuisin lähtemään yöelämään(kin). Joten 40/60 - askartelu voittaa!

9) Oletko käynyt käsityöaiheisilla kansalaisopiston kursseilla tai onko sinulla alan koulutusta? 
Alan olla jo vakiohahmo kansalaisopistolla :) Olen käynyt ainakin 2-3 korttikurssia (syksyisin - kävin tuola usein tekemässä kaikki sen vuodet joulukortit),  skräppäyskurssin, leimailu/korttiaskartelukurssin, helmityökurssin, nipsukukkarokurssin ja nyt olen ompeluksia vauvoille-kurssilla ja keväällä menen kangaskukka-kurssille :) Olen ollut myös meikkauskurssilla :) Alan koulutusta ei suoranaisesti ole, mutta markkinointipuolen opinnoissa joutui väkisinkin tutkiskelemaan värikarttoja ja tekemään esim. mainoksia ja perehtymään fontteihin yms asetteluihin, joista koen olevan nyt hyötyä korttiaskartelussa.

10) Kuunteletko musiikkia tai katsotko telkkaria käsitöitä tehdessäsi?
Leimakuvia väritän usein olkkarissa, polven päällä, samalla kun katson tv:tä. Jos taas olen jaksanut raahata kaikki askartelutarvikkeeni keittiöön laitan usein radion päälle ja kuuntelen sitä askarrellessani. Musiikki inspiroi ja ajantaju katoaa. Hiljaisuudessa keskittyy liikaakin tekemiseen.

11) Mitä tykkäät katsoa telkkarista?
Noloa myöntää, mutta katson kaikenmaailman hömpät mitä tv:stä vaan tulee. Hottikset, Paratiisihotellit, Kardashianit, Jethrot, BB:t, Häähullut, Mustalaishäät, Täydelliset naiset (venäjän, OC:n...) yms. Emmerdalea olen fanittanut jo vuosia ja nyt kun pääsin käymään kuvauspaikoilla tänä kesänä, seuraan sarjaa ihan uudesta näkövinkkelistä. Äitini opetti myös 90-luvulla katsomaan "Ridgeä" eli Kauniita ja Rohkeita :) Ridgeä ja Emmerdalea olen molempia seurannut ainakin -99 vuodesta lähtien. Aamuisin katson usein Sikke Sumarin kokkaamista tai Hotellit haltuun-ohjelmaa ennen töihin lähtöä. Myös moni muu kokkausohjelma on todella koukuttava (Jamie Oliverit, Ramsayt ja Sukulat) - vaikken ruokaa itse koskaan laitakkaan. 

Kysymykseni haastettaville:
1) Mistä tavarasta / ruuasta et suostu luopumaan?
2) Mikä on ollut lemppari kirppislöytösi kautta aikojen?
3) Onko sinua jäänyt harmittamaan joku erityinen ostos, jonka jätit aikoinaan hankkimatta? (sen arvo selvisi jälkikäteen tai olisit tarvinnut sitä useasti myöhemmin)
4) Mitkä värit puhuttelevat sinua tänä syksynä?
5) Jos saisit valita minkä tahansa yhtyeen (nykyisen tai jo lopettaneen), kenen keikalle haluaisit päästä?
6) Siili vai orava? Perustele!
7) Minkä uuden taidon haluaisit oppia?
8) Lempikauppasi ja kirpputorisi Suomessa?
9) Viimeisin päässäni soinut kappale? (niin hyvässä kuin pahassakin)
10) Lempikorusi? Liittyykö siihen muistoa tai tarinaa?
11) Oletko käynyt / käymässä tänä vuonna käsityömessuilla? Missä?


Haastelen ihanat:
 

4 kommenttia:

  1. Löysin tänne blogiisi, kun olit heittänyt haasteen Ripakintun blogiin. Kivoja kirppislöytöjä sullakin täällä; etenkin nuo muumikupit ovat olleet edulliset! Pitää tulla tänne kurkkaamaan joskus toistekkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset kovasti! Paljon kirppislöytöjä on tehty noidenkin jälkeen - vielä kun ehtisi kuvailla niitä tänne asti :) Tulen toki tutustumaan myös sinun blogiisi jatkossa tarkemmin :)

      Poista
    2. Tervetuloa toki tutustumaan myös mun blogiin - siellä mä esittelen lähinnä mun kirppislöytöjä :) Mäkin tulen taas jossain vaiheessa kurkkimaan, jos vaikka ehtisit uusimpia kirppislöytöjäsi kuvaamaan, kun mua aina kiinostaa toisten löydöt :)

      Poista
  2. Kiva lukea vastauksiasi, kiitos! :)

    VastaaPoista