perjantai 27. toukokuuta 2016

Kihlajaiset

No niin, viimein odottamani lämpimät säät tulivat ja saimme järjestettyä 
kihlajaiset ystäville
Pidimme kihlajaiset viime sunnuntaina, 22.5. Päivä oli lämmin ja aurinkoinen - juuri kuten olin toivonut. Kiva, että ihmiset saivat pukeutua kesäisesti ja itsekkin tarkenin ilman villasukkia :) Mietin jonkun aikaa teemaa / väriä kihlajaisille ja päädyin ostamaan koristeet ja osan astioista aniliininpunaisena / pinkkinä. Kumpikaan ei suoranaisesti ole lempivärejäni, moni varmaan oletti näkevänsä sinisen ja turkoosin sävyjä - mutta yllätin itsenikin päätymällä pinkkeihin.

 Tarjolla oli 3 erilaista kakkua: mansikkakreemi, 3 suklaankreemi ja Cecilia.
Piirakat noudin sunnuntai aamuna Wiiu-leipomosta, samalta paikkakunnalta. 
Ruissipsit tein kinuskikissan ohjetta noudattaen ja suuren suuri sekä maistuva lohi-voileipäkakku saatiin lahjaksi ystävältäni, joka halusi auttaa tekemällä jotain tarjolle juhliin.

Tarjolle pääsi myös erilaisia keksejä ja karkkeja sekä maissinaksuja lapsille!
Noin 20 vieraastamme oli lähes puolet lapsia, joista vanhin kohta 7-vuotias, joten vilskettä ja vilinää riitti koko päiväksi. 
Irtokarkki-altaasta bongatut Cloetta:n minisuklaalevyt ovat omia suosikkejani <3

Päädyin valitsemaan kertakäyttöastiat tarjoilua varten. Lapsille oli muumeja ja aikuisille Vallilan aniliininpunaista sydänkäpyä.


Löysin jo vuosia sitten Seppälästä soman, ilmavan mekon, jossa on koristeena edessä kimaltavia siemenhelmiä ommeltuna. Ostin mekon mieheni siskon valmistujaisiin, enkä ole sitä sen koommin pitänyt - mutta olen sitä salaa kutsunut jo vuosia "kihlamekoksi". Nyt kun kihlajaiset koittivat, vähän halutti ostaa uusi mekko, joku pinkki tai värikäs - mutta pidin pääni ja laitoin ylleni tämän valkoisen, vanhan suosikkini.
 Koruiksi valitsin mieheltäni saadut; ranteessa Kalevalan Vanamo ja kaulalla Aagardia.
Lapsille olin varannut laatikollisen legoja olkkariin, ettei aika kävisi pitkäksi.

Kutsussa oli maininta, ettemme odota lahjoja vaan pääasia on, että kaikki pääsivät paikalle juhlimaan kanssamme. Lisäsin kuitenkin maininnan, että keräämme edelleen muumeja (minä siis!) ja kattiloista/pannuista on aina pulaa. Saimmekin paljon lahjaksi muumeja!
 Ihana kannu - tälläistä meillä ei vielä ollut!

 Suuret muumipyyhkeet päätyivät heti käyttöön!

Ystäväni on Alkossa töissä ja toi miehelleni pullon viskiä, tosi kivasti ajateltu! Ihana, että miehenikin sai jotain omaa - minullehan nämä muumit suurimmalta osalta tulevat.

Paikkakunnallemme aukesi keväällä kaksikin uutta Vohvelikahvilaa, joista emme ole kumpikaan päässeet käymään  - oli kiva saada lahjakortti toiseen niistä. Hattivatti-pyyhkeitä meillä ei vielä ollut ja Jäätelökauhakin on ihan uusi tuttavuus!

Saimme myös uudet tyynyt, joissa oli jo valmiiksi päällä uudet muumi-tyynynliinat. Heti päätyivät nämäkin käyttöön :)

Raakasuklaan valmistussetti.

 Juhlien kohokohta oli yhteisen ystävämme Mikan ilmestyminen, olin pyytänyt Mikan juhliin mieheltäni salaa. Hän eli siinä uskossa, että juhliin tulee vain minun kavereitani - koska mieheni kaverit asuvat kaukana ja moni on saanut juuri perheenlisäystä kukaan heistä ei olisi päässyt paikalle. Mika on se henkilö, joka meidät opiskeluaikana tutustutti toisiimme. Mieheni ilahtui kovasti nähdessään Mikan, onhan viime näkemisestä viivähtänyt jo muutama vuosi. Jatkossa ei pidetä näin pitkiä taukoja!

 Aihetta juhlaan oli muutakin - elämmehän viimeisiä hetkiä tässä osoitteessa ennen muuttoa ja osa kavereistani kävi meillä nyt ensimmäistä tai toista kertaa. Minulle muutto on varmasti kova paikka, olenhan asunut täälä 6 vuotta ja tämä on minun ja mieheni ensimmäinen yhteinen koti. Turvapaikka. Tykkään meidän pihasta ja naapureista.
Ikävä tulee.

Kihlajaiset olivat elämäni ensimmäiset juhlat, jotka järjestän itse. Jäi tosi hyvä maku ja uskallan varmasti jatkossakin järjestää synttäreitä yms. Vieraat tuntuivat tykkäävän, lapsilla oli kivaa ja saatiin kaikki rennosti herkutella yhdessä. Ja koska olen maailman laiskin kokki, enkä yksinkertaisesti halua / osaa leipoa mitään, ostin kaiken valmiina - näin säästyin turhalta stressiltä ja mieluusti tuen kotileipomoita ja yrityksiä, jotka aidosti tietävät mitä tekevät. Kaikkia ei vain ole tarkoitettu hellan eteen seisomaan :)

Kiitos kaikille meillä juhlimassa käyneille (teistä varmasti vain yksi löytää tiensä blogiini:)
Ihana, että kaikki pääsivät paikalle! <3

Nyt on ihanan rento fiilis aloittaa kesä, kun juhlat on juhlittu alta pois. Saa keskittyä täysillä töihin, omiin lomiin ja festareihin.

2 kommenttia: